Kuulumisia

Kiirettä on pitänyt ja aiheita joista kirjoittaa on kasautunut jo parissa päivässä jonoksi asti – koitan siis lähteä purkamaan jonoa jostain päästä!

Töissä meillä oli kahden päivän ajan vierailijoina bloggariporukka Suomesta ja pääsin ryhmän vanavedessä näkemään monta mielenkiintoista paikkaa. Samalla avustin tulkkaamisessa ja valokuvasin. Päivitän myös harjoitteluni ajan Löydä Pärnu-Facebooksivua, joten sieltäkin kannattaa seurata meininkejä.

Muutin tosiaan uuteen majapaikkaan tiistaina. Ensimmäinen paikkani oli valittu sillä perusteella, että edellinen harjoittelija oli yöpynyt siellä, mutta jälkikäteen katsottuna hän oli ehkä päätynyt sinne kesäaikaan enemmän siksi että muissa paikoissa ei ollut tilaa. Motelli sijaitsee kaukana keskustasta ja on nimensä mukaisesti motelli, joten seuranani minulla oli siellä enimmäkseen työmatkalaisia ja rekkakuskeja läpikulkumatkalla. En tuntenut oloani mukavaksi siellä, joten ihana harjoittelunohjaajani ja työtoverini vinkkasi minulle nykyisen paikkani.

Asun nyt aivan vanhankaupungin kupeessa talviteloilla olevassa hotellissa, jota pidetään off-season aikaan kansainvälisten opiskelijoiden asuntolana. Minulla on siisti ja yksinkertainen ensimmäisen kerroksen huone, jossa on kaikki tarvittava. Talossa on myös yhteiskäytössä oleva keittiö, jossa on ollut mukava törmätä eri maista tulleisiin opiskelijoihin. Täällä tunnen oloni turvalliseksi ja kaikki on kävelymatkan päässä. En voisi olla tyytyväisempi!

Iltaisin olen ollut tähän asti tosi väsynyt ja hoitanut lähinnä pakollisia asioita. Joka ilta olen kuitenkin ehtinyt jonnekin uuteen paikkaan syömään, enkä voi tarpeeksi kehua Pärnun monipuolista ja edullista ravintolatarjontaa! Päivisin herkullisen lounaan saa jopa 2-3 eurolla ja iltaisin kymppi riittää jo vähän pröystäilevämpääkin annokseen. Huhtikuun alussa täällä alkaa ravintolaviikko, jonka aikana ravintolat tarjoavat houkuttelevia kahden ruokalajin menuita kymmenellä eurolla lounasaikaan ja kolmen ruokalajin menun 18 eurolla illallisaikaan. En malta odottaa!

Tänään aion sukeltaa kauppakeskusten syövereihin ostamaan sellaisia tarpeellisuuksia joita en syystä tai toisesta tuonut kotoa mukanani, kuten pinsettejä ja saksia sekä ihan perus elintarvikkeita omaan lokerooni majapaikan yhteiskeittiössä.

DSC_0278
Kuvituksena minä tänään alpakkafarmilla! Tästä mahtavasta retkestä lisää tuonnempana!
Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s